DON JOHNSON BIG BAND KORKKAA KESÄN NOSTURIN KATTO AUKI –KLUBILLA 6. KESÄKUUTA – YHTYEEN AINOA HELSINGIN KEIKKA KOKO KESÄNÄ
05.06.2018 - 09:08

Helsinkiin syntyi uusi ennennäkemätön klubikonsepti, kun Katto Auki –klubi aukaisi kirjaimellisesti kattonsa Nosturissa kesällä 2017. Nyt tämä ainutlaatuinen konsepti tekee paluun 6. kesäkuuta 2018 kun genrerajaton groovepeto Don Johnson Big Band heittää kesän ainoan keikkansa Helsingissä.

Yhtyeen viimeisin albumi Fiesta ilmestyi vuonna 2012 ja nyt halutaan juhlistaa tämän levyn teemoin tulevaa kesää sekä tulevaa uutta levyä. Tämän kunniaksi Nosturi on suunnitellut vain tähän iltaan levyn nimeen pohjautuvan Fiesta –drinkin ja nopeimmat sisääntulijat saavat mukaansa myös nimmaroidut Fiesta –albumit kesän juhlistusta varten. Kokoonpanon keulakuva Tommy Lindgren kommentoi tulevaa Nosturin keikkaa:

"Mahtavaa päästä soittamaan Stadissa pitkästä aikaa kunnon kesäklubiveto. Tulevana syksynä julkaistaan uutta materiaalia, ja keikalla on luvassa tulevan levyn biisejä joita ei ole koskaan aiemmin soitettu livenä. Kuultiin myös että Nosturi on päättänyt tehdä juhlan ja edellisen levymme kunniaksi keikalle erityisen Fiesta-drinkin. Me taas kuskaamme pienenä kesälahjana Nosturin ovelle pari sataa nimmaroitua Fiesta cd-levyä – ja jaamme sellaisen jokaiselle keikalle tulijalle niin kauan kuin riittää!”

Katto Auki klubin kesän avaus karnevaalit aukaisee teemallaan Nosturin katon auki niin, että jokainen voi tuntea kesätuulen vireen kasvoillaan ja maistaa makean kesäisen sangrian huulillaan. Tämä fiesta on kuin täydellinen helteinen kesän aamuyö kun kävellään keikan jälkeen kotiin.

 

Liput tapahtumaan 11,00€/ 14,00€ palvelumaksuineen Ticketmasterista.

Tapahtuma on K18.

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

 

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

        

SEURAA NOSTURIA

TILAA UUTISKIRJE

INFOA

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

 

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

        

TILAA UUTISKIRJE

SEURAA NOSTURIA