FEMMAGAALA PALAA NOSTURILLE!
26.01.2017 - 11:06

FEMMAGAALA PALAA JUURILLEEN KONSERTTIAREENA NOSTURIIN MAALISKUUSSA

 

Musiikkialan Femmagaala-palkinnot jaetaan jälleen maaliskuussa. Tällä kertaa palkintokategorioissa ruoditaan muun muassa musiikkialan viihdyttävintä tapahtumaketjua sekä sitä, kuka on ollut Suomen vientivaltti tänä ALMAn vuon... - anteeksi, Herran vuonna 2016.

 

Gaalan työryhmä on jo vuosia valinnut musaskenen merkittävimpiä ilmiöitä, artisteja sekä muita kunnian ansaitsevia. Myös Turmion Kätilöt on palkittu useaan otteeseen. 

 

Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta toimintatapoihin. Palkinnot jaetaan tuttuun tapaan niin vittuilun, ylistyksen kuin kunnioituksenkin kautta: POPCORNI-FEMMA -kategoriassa sukelletaan muun muassa somebiiffien ja videokuvausten maailmaan, kun taas SELVIYTYJÄ-FEMMA jaetaan taholle, joka on myllerrysten jälkeenkin selvinnyt kuivin jaloin muutoksista. Tosin alaston ja märkä (ja märkyyttä aiheuttava) Pete Parkkonen valitsi täysin toisenlaisen selvitymiskeinon päästäkseen ehdolle. Totuttuun tapaan FEMMA-FEMMA on tänäkin vuonna se kirkkain kruunu(majoneesi), jota voittaja voi muistella kiikkustuolissa nuorisolle.

 

Vuoden 2017 tapahtumassa esiintyvät Teksti-TV 666Töölön Ketterä ja Mara Balls. HUOM: Jokainen yhtye heittää täyspitkät keikat! Katso kategoriat ja ehdokkaat alta.

 

Femmagaalan mahdollistavat: Onnibus.com, Bassoradio, Meteli ja Nosturi.

 

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä (https://www.facebook.com/femmagaala/)

Liput 16,5/17€ sis. palvelumaksun.

Ennakkoliput Ticketmasterista: http://www.ticketmaster.fi/event/199709

Ikäraja K-18, ovet klo 20:00

 

 

Osallistu jo nyt äänestämällä vuoden 2017 parasta artistia tai bändiä Yleisö-Femmassa! Anna äänesi nyt osoitteessa: http://backstage.meteli.net/femmagaala/yleisofemma/

http://www.femmagaala.fi/

 

 

KATEGORIAT

 

FEMMA-FEMMA

Ehdokkaat: Svart Records, Mikko Joensuu, Paperi T, ALMA, Rockfestivaali Naamat

 

TULOKAS-FEMMA

Ehdokkaat: Litku Klemetti, Töölön Ketterä, Paula Vesala, ALMA, Mara Balls, The Holy

 

MESTA-FEMMA 

Ehdokkaat: H2Ö, Konepajan Bruno, Alakulttuuritalo, Tenho, Kompleksi, Telakka   

 

SELVIYTYJÄ-FEMMA 

Ehdokkaat: Sideways,Turku, Apulanta, Radio Helsinki, Pete Parkkonen 

 

STILL ALIVE -FEMMA

Ehdokkaat: Yari, Pekka Aarnio, Paula Koivuniemi, Kauko Röyhkä, Paula Vesala

 

KUNNIALLA LOPPUUN ASTI -FEMMA

Ehdokkaat: We Got Beef, Ruger Hauer, Jättömaa, Riki Sorsa, Keltainen Talo, Trees of Eternity

 

VIENTI-FEMMA

Ehdokkaat: Satellite Stories, ALMA, Saara Aalto, Puppa J:n passi, Santa Cruz 

 

KIRJA-FEMMA

Ehdokkaat: Post Alfa – Henri Pulkkinen, Mad Music – Tuomas Milonoff, Riku Rantala Cheek – Mikko Aaltonen, JVG – Laura Friman, Radio kuuluu kaikille – Pentti Kemppainen

 

FORMAATTI-FEMMA

Ehdokkaat: Radio SuomiRock, G Livelab, Raskasta Joulua, YleX, WMA-äänitiedostot 

 

MOGULI-FEMMA

Ehdokkaat: Tomi Pulkki & Jarkko Pietarinen (Svart Records), Tapio Korjus, Ville Pystynen, Carla Ahonius, Hiksu Toivanen (Piikkikasvi)  

 

POPCORNI-FEMMA 

Ehdokkaat: Axl Smith, Kallio Block Party vs Timo Santala, Andy McCoy vs Olli Lindholm, Tuukka Temonen vs punkkarit, 03 crew Ääniwalli, Cheek ja feikkiparrat

 

KAIKILLA FESTAREILLA -FEMMA

Ehdokkaat: Juha Tapio, Antti Tuisku, JVG, Sanni, Jari Sillanpää

 

YLEISÖFEMMA

Äänestä suosikkiasi täältä: http://www.femmagaala.fi/

 

 

Vuoden 2017 raadissa on ollut mukana musiikkialan uskottavimpia ja uskomattomimpia tekijöitä:

Nick Triani (levy-yhtiöpomo)

Antti Hietala (ohjelmatoimistopomo)

Iiro Ylönen (promoottori)

Patrik Lindberg (yrittäjä/monitoimimies)

Tino Pirttioja (keikkamyyjä/promoottori)

Liisa Nassir Tolonen (kulttuurituotannon lehtori)

Wilhelm Breitenstein (keikkamyyjä/promoottori)

Wallu Walpio (mediapersoona ja Vasemmiston kuntavaaliehdokas)

Jarkko Fräntilä (tiedotteen oikolukija ja Femman Ilja Janitskin)

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

 

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

        

SEURAA NOSTURIA

TILAA UUTISKIRJE

INFOA

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

 

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

        

TILAA UUTISKIRJE

SEURAA NOSTURIA