TULEVA OHJELMISTO

INFOA

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

TILAA UUTISKIRJE

SEURAA NOSTURIA

Fri 27.9.2019
20:00
, K18, 26 / 29 €

KOTITEOLLISUUS

Lappeenrantalainen Kotiteollisuus on yksi suomalaisen raskaan rokin arvostetuimmista yhtyeistä. Kotiteollisuus tunnettiin vuosina 1993-1997 nimellä Hullu ukko ja Kotiteollisuus. Vuonna 1997 bändi muutti nimen nykyiselleen. Kotiteollisuus voitti parhaan hard rock-metalli -albumin Emman vuonna 2004 albumillaan Helvetistä itään, joka olikin yhtyeen läpimurto. Suurimmista hiteistä mainittakoon mm. Rakastaa/ei rakasta, Helvetistä itään ja Minä olen.

Maaliskuussa 2014 yhtye ilmoitti, että pitkään keikoilla mukana ollut Miitri Aaltonen on otettu yhtyeeseen tasavertaiseksi jäseneksi.

Kotiteollisuuden keulakuva Jouni Hynynen toimii paitsi yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana myös säveltäjänä ja sovittajana. Jouni Hynynen on myös julkaissut lukuisia kirjallisia teoksia. Keväällä 2015 Johnny Kniga julkaisi Mika Vuoton valokuvakirjan Kotiteollisuus – Munasillaan ja muutenkin.

Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja kiertueilla. Jouni Hynynen summaa: ”Keikkailussa on parasta se, että silloin ollaan aidossa kontaktissa faneihin. Keikoista saa valtavasti virtaa, vaikka meidän energiatasolla sitä haihtuu samalla myös hikenä ja pieruina taivaan tuuliin. Mutta tietääpähän ainakin tehneensä jotain, kun valumme keikkojen jälkeen takahuoneeseen puuskuttamaan ja puristamaan hikeä läpimäristä paidoistamme. Mutta kontakti yleisöön, se on tärkeintä ja antavinta”.

Kotiteollisuus - Sädekehä
https://www.youtube.com/watch?v=PjBIpaIFaDg

Ennakkoliput tulossa myyntiin pe 12.7. klo 10:00 Ticketmasterissa.

Liput: ennakkoon 26 € / Ovelta 29 €

https://www.ticketmaster.fi/event/263065

Kotiteollisuus
27.9.2019 Nosturi, Helsinki
Ovet 20:00

K18

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

×
Fri 4.10.2019
20:00
, K18, 22,50 / 24 €

RYTMIHÄIRIÖ / FINNTROLL / FROSTTIDE

Perjantaina 4.10. yhdistävät voimansa kaksi ryyppäämisestä pitävää kansanosaa, eli Peikot ja Spurgut. Harvakseltaan Suomessa viimeaikoina esiintynyt Finntroll ja gambinapsykoosissa seikkaileva Rytmihäiriö jättävät tällöin yhdessä jäähyväiset legendaariselle Nosturille. Tämä ainutkertainen ilta voi johtaa ennen näkemättömiin ja ihmisjärjelle vieraisiin tapahtumiin myös lavalla. Illan avaa folk metal -yhtye Frosttide. Liput 1.7. lähtien Ticketmasterista alk. 22,50€.

Rytmihäiriö:
Suomen ainoa surmacore -yhtye Rytmihäiriö päätti muutaman vuoden hiljaiselonsa julkaisemalla uutta musiikkia viime vuonna. Toukokuussa 2018 ilmestynyt ”Spurgurituaali” avasi tien kohti viime syyskuussa ilmestynyttä "Gambinapsykoosi" -albumia.

Rytmihäiriö määrittelee musiikkinsa Surmacoreksi, genreksi joka yhdistelee metallin alalajien parhaita ominaisuuksia. Rankoissa sanoituksissaan Rytmihäiriö käsittelee yhteiskunnan ulkopuolelle ajautuneiden ihmisten kohtaloita ja edesottamuksia, joissa alkoholi ja henkirikokset ovat usein läsnä.

Rytmihäiriö on pitkän linjan tekijä kotimaisen rankemman musiikin kentällä. Bändi on toiminut vuodesta 1988 ja julkaissut tänä aikana seitsemän albumia. Debyytti Surman siipien havinaa ilmestyi vuonna 1991 ja kakkosalbumi Saatana on Herra vuonna 2005. Tämän jälkeen yhtyen siirtyi Sakara Recordsille, jonka ensimmäinen Rytmihäiriö-julkaisu oli aiempaa metallisemmin soinut Seitsemän surman siunausliitto -albumi vuonna 2006. Helmikuussa 2008 ilmestynyt kriitikoiden ylistämä Sarvet, sorkat, salatieteet kelpasi myös ostavalle yleisölle ja nousi Suomen virallisen albumilistan 10:lle tilalle. Keväällä 2010 julkaistu Surmantuoja vakiinnutti bändin aseman äärimmäisen ilmaisun ystävien sydämissä.Todellisuuden mestari julkaistiin 2013 ja debytoi Suomen virallisen listan sijalla 4. Yhtyeen uusin tuotos Gambinapsykoosi julkaistiin syyskuussa 2018 ja saavutti Suomen fyysisen albumilistan sijalla 2.

Unto Helo - laulu
Janne Perttilä - kitara
Antti Kiiski - basso
Jukka "Kosmo" Kröger - rummut

Rytmihäiriö - Spurgurituaali (Ohjaus: Vesa Vainio):
https://youtu.be/39FX2J-BOAU

Finntroll:
Kotimainen peikkometalli -jyrä Finntroll yhdistää musiikissaan häikäilemättömästi metallia ja humppaa. Yhtyeen kuudes studioalbumi Blodsvept julkaistiin vuonna 2013, jonka jälkeen yhtye on julkaissut livealbumin Natten med de levande Finntroll vuonna 2014.

FINNTROLL - Häxbrygd (OFFICIAL VIDEO)
https://www.youtube.com/watch?v=GclKDei5hHU

Frosttide:
Vuonna 2009 perustettu jyväskyläläinen Frosttide soittaa eeppistä melodista folk-metallia. Yhtyeessä vaikuttavat kitaristi-vokalisti Juho Patinen, kosketinsoittaja Felipe Muñoz, sekä rumpali Joonas Nislin. Yhtyeen viimeisin EP Decedents - Enshrined näki päivän valon marraskuussa 2018.

Frosttide - Revenant (Official Music Video):
https://www.youtube.com/watch?v=MwIJGsH49K8

Liput tulossa myyntiin maanantaina 1.7. klo 09:00.
Hinta alk. 22,50 €

https://www.ticketmaster.fi/event/262561

K18

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

×

TUSKALIVE: Monolord + Firebreather

TUSKALIVE: MONOLORD SUOMEEN KAHDELLE KEIKALLE LOKAKUUSSA!

Göteborgin lahja doom-metallille, maanmainio Monolord palaa Suomeen kahdelle keikalle lokakuun lopulla. Sinikeltaiset orgaanisen synkistelyn jättiläiset murskaavat Tampereen Olympiassa 25.10. ja seuravaana päivänä jyrän alle jää Helsingin Nosturi. Monolordia lämmittelee niinikään Göteborgista tuleva doom-ryhmä FIREBREATHER.

Poikkeuksellisen hiotusta ja tymäkästä live-soundistaan tunnettu Monolord julkaisee pian uuden pitkäsoiton, seuraajan huikealle parin vuoden takaiselle "Rust"-albumille.

Monolord + Firebreather / Nosturi

La 26.10.2019 Helsinki - Nosturi
Liput: alk. 30,00€ + eteispalvelumaksu 3 €
Ikäraja: Sallittu/K-18 | ovet 19:00
Ennakot: Ticketmaster Suomi

Liput myynnissä nyt.
https://www.ticketmaster.fi/event/261081

LISÄTIETOA:
https://www.facebook.com/monolordsweden/
https://www.facebook.com/firebreathergbg/
http://www.tuska.fi/tuskalive

————————————————

TUSKALIVE: MONOLORD TO FINLAND IN OCTOBER

Gothenburg's gift to doom metal, Monolord will be embarking on a short Finnish leg of their current tour in October. These giants or organic heaviness will take over Olympia in Tampere on 25.10. and the following day Nosturi in Helsinki. Monolord will be accompanied by fellow GBG doomsters Firebreather.

Monolord & Firebreather / Nosturi

Sat 26.10.2019 Helsinki - Nosturi
Ticketprice starting at: 30,00 € + cloakroom fee 3 €
Age limit: all ages / 18 | doors 19:00
Presales: Ticketmaster

Tickets on sale now.
https://www.ticketmaster.fi/event/261081

ADDITIONAL INFORMATION
https://www.facebook.com/monolordsweden/
https://www.facebook.com/firebreathergbg/
http://www.tuska.fi/tuskalive

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

×
Wed 30.10.2019
19:00
, S/K18, 22,50 / 25,00 €

Set It Off (US)

AMERIKKALAISBÄNDI SET IT OFF NÄHDÄÄN NOSTURISSA LOKAKUUSSA

Vokalisti Cody Carsonin Youtube-kanavasta alkunsa vuonna 2008 saanut Set It Off tuo raikkaan pop rock -tuulahduksen Helsingin Nosturiin keskiviikkona 30. lokakuuta. Keikan liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa perjantaina, 3. toukokuuta klo 11.00.

Helmikuussa jo neljännen studioalbuminsa ”Midnight” julkaissut Set It Off on parhaillaan Euroopan-kiertueella, josta se jatkaa suoraan koko kesän kestävälle USA:n kiertueelle. Lokakuussa bändi palaa Eurooppaan, jossa lokakuu on täynnä keikkoja niin Iso-Britanniassa, Saksassa, Hollannissa, Ranskassa, Italiassa kuin Pohjoismaissakin, päättyen Helsingin kautta Moskovaan.

Pop rockin, pop punkin ja vaihtoehtorockin musiikillisessa välimaastossa ketterästi poukkoileva bändi on matkan varrella imenyt vaikutteita mm. 1990- ja 2000 lukujen popmusiikista ja orkesterillisista elementeistä. Ensimmäinen pitkäsoitto ”Cinematics” julkaistiin vuonna 2012 ja sitä vuonna 2014 seurannut ”Duality” nousi sijalle viisi Rock Sound Magazinen ”Top 50 Albums of the Year” -listalla.

Set It Off on kiertänyt mukana Vans Warped Tourilla useiden vuosien ajan, sekä lämmitellyt mm. Black Veil Bridesia, Tonight Alivea ja Simple Plania kiertueilla. Nosturin vierailu on yhtyeelle ensimmäinen Suomen vierailu.

Keskiviikkona 30.10.2019
Ovet klo 19.00
Ei ikärajaa, anniskelualue rajattu erikseen.

LIPUT:
Palvelumaksuineen alk. 22,50 € Ticketmasterista.
https://www.ticketmaster.fi/event/257409

Liput ovelta 25 €.
Ovella peritään eteispalvelumaksu.

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

×
Sat 2.11.2019
18:00
, S/K18, alk. 15 €

RAP SM 2019

RAP SM Freestyle Battle 2019
LA 2.11.2019
Nosturi, Telakkakatu 8, 00150 Helsinki
Ovet klo 18.00, kilpailut alkavat 19.00
Ei ikärajaa, rajattu anniskelualue
Ennakkolippu 15€ erikoishintaan vain 31.8.2019 asti, jonka jälkeen hinta nousee
Ennakot: www.rapsm.fi & www.ticketmaster.fi

Huom: Mikäli tilaat ennakkolipun RAP SM verkkokaupasta viimeistään 31.08.2019, niin saat pääsylipun + RAP SM dvd:n + postikulut supererikoishintaan yht. vain 20,00€

RAP SM dvd:tä on jäljellä seuraavat julkaisut/vuodet: 2013, 2012, 2011-2010, 2009, 2008, 2007, 2006, 2005.
Voit siis valita vapaavalintaisesti minkä tahansa DVD:n ja hinta on 20,00 sisältäen ennakkolipun, dvd:n ja postikulut.
Mikäli tilaat kaksi lippua + dvd:n, niin hinta on 40,00€, kolmen lipun hinta 60,00€ ym.

Ilmoittautumislomake kilpailijoille on avattu https://www.rapsm.fi/?page_id=164
Lisätietoja RAP SM 2019 tapahtumasta tulossa elokuun loppupuolella.

×
Fri 8.11.2019
18:00
, K18,

SteelChaos 2019

SteelChaos 2019
8.-9.11.2019
Nosturi, Helsinki

LISÄTIETOJA + LIPUNMYYNTI TULOSSA PIAN

K18

---

2- Day gathering of the wolves from the underground.

All info : TBA

×
Sat 9.11.2019
18:00
, K18,

SteelChaos 2019

SteelChaos 2019
8.-9.11.2019
Nosturi, Helsinki

LISÄTIETOJA + LIPUNMYYNTI TULOSSA PIAN

K18

---

2- Day gathering of the wolves from the underground.

All info : TBA

×
Sun 10.11.2019
17:00
, S/K18, 29,00 / 30,00

BARS AND MELODY/ ISAC ELLIOT

ISAC ELLIOT JA BARS AND MELODYN KEIKKA SIIRTYY MARRASKUULLE 10.11.2019!

Isac Elliotin ja Bars and Melodyn Nosturille sunnuntaille 21. huhtikuuta sovittu keikkapäivä siirtyy konserttikiertueen aikataulumuutoksen vuoksi sunnuntaille 10. marraskuuta. Huhtikuun konserttiin ostetut liput käyvät syksyn keikalle sellaisenaan. Mikäli muuttunut päivämäärä ei käy, niin jo ostetun lipun voi palauttaa Ticketmasteriin 30. maaliskuuta mennessä. Konsertin lipunmyynti jatkuu Ticketmasterissa: https://bit.ly/2tIKXQC

---
Suurimpiin suomalaisiin pop-nimiin lukeutuva Isac Elliot sekä brittiläinen Bars and Melody esiintyvät Helsingissä sunnuntaina 10. marraskuuta. Uuden sukupolven sensaatioksi nousseen hiphop-pop -duo Bars And Melodyn kolmas studioalbumi julkaistaan ensi vuonna kattavan Euroopan-kiertueen siivittämänä. Nosturilla nähtävän konsertin liput tulevat myyntiin Ticketmasterissa keskiviikkona 19. joulukuuta klo 9 alkaen.

Kuluneen vuoden ajan ympäri Eurooppaa kiertäneen Isac Elliotin kappaleita on striimattu Spotifyssa yli 170 miljoonaa kertaa. Jo viisi vuotta maamme kirkkaimpiin pop-tähtiin kuulunut Isac on kerännyt uransa alusta ympärilleen vankan ja uskollisen fanikunnan sekä Suomessa että maailmalla ollen yksi Skandinavian seuratuimmista henkilöistä sosiaalisessa mediassa. Faneilla on myös mahdollisuus juhlia 18 vuotta täyttävän artistin syntymäpäiväjuhlia Helsingin Skohan-yökerhossa 28. joulukuuta.

Miljoonien fanien rakastama Bars and Melody nousi huimaan suosioon vuonna 2014 ottaessaan osaa "Britains Got Talent" -ohjelmaan sijoittuen kykykilpailun kolmanneksi. Duo on kahminut jalometallisijoja muun muassa Brittien, Puolan ja Japanin virallisilla listoilla sekä täyttänyt loppuunmyytyjä saleja ympäri Eurooppaa ja kerryttänyt miljoonia Youtube-tilaajia.

Suomessa kahteen otteeseen esiintynyt Bars And Melody villitsi viimeksi maassamme syksyllä järjestetyssä Tubeconin "Sekasin"-konsertissa. Leondre Devriesin ja Charlie Lenehan muodostama Bars And Melody työstää parhaillaan kolmatta studioalbumiaan, jonka on määrä ilmestyä Choke-kiertueen yhteydessä ensi vuonna.

LIPUT:
Myynnissä Ticketmasterissa ke 19.12.2018 klo 9.00

VIP-lippu Bars And Melody: 90 € (sis. kulut)
- tapaamisen Bars And Melodyn kanssa ja mahdollisuus ottaa yhteiskuva!
- vip-ranneke
- vip-laminaatti
- juliste
VIP-lippu sisältää myös sisäänpääsyn keikalle.

Huom! Isac Elliot EI ole mukana Bars and Melodyn VIP-tapaamisessa!

Normaali ennakkolippu:
Ennakkoon Ticketmasterista alkaen 29 € (sis. kulut)
Ovelta mikäli jäljellä 30 €
Ovella peritään 3 € eteispalvelumaksu.

Ovet: 17:00
Keikka on ikärajaton (S/K18) ja salissa on erikseen rajattu K18- anniskelualue.

http://www.barsandmelody.tv/
www.facebook.com/barsandmelody/
www.isacelliot.com
www.facebook.com/IsacElliot/
https://elmu.fi/
www.fullsteam.fi

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

×

Hellsinki Industrial Festival 2019

Hellsinki Industrial festival 2019

Synkän konemusiikin klubifestivaali palaa marraskuussa Helsinkiin entistä suurempana ja komeampana. Festivaalin kattaus koostuu laajasta ja kansainvälisestä otannasta skenen etulinjan artisteja ja yhtyeitä, joista moni nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa. Aikataulullisesti Hellsinki Industrial festival jakautuu 21.11. On the Rocksissa järjestettävään ennakkoklubiin ja kahteen varsinaiseen festivaali-iltaan Nosturin ylä- ja alakerrassa 22.-23.11. Kaikkien tapahtumien sisäänpääsy tapahtuu yhdellä lipulla/rannekkeella, eikä minkäänlaisia VIP-lippuja tai vastaavia ole saatavilla.

2+1 päivän (sisältää vapaan pääsyn ennakkoklubille) festarilippu: 70 €

yhden päivän lippuja hintaan 45 €/kpl.

Aajankohtaiset festari-infot päivittyvät nopeiten festarin fb- ja www-sivuille:
https://www.facebook.com/events/857486157933270/

www.hellsinkiindustrialfestival.com

In English:

Arguably the biggest but definately the baddest electronic music clubfestival in northern Europe returns!! Festival consists of a preclub 21.11. and 2 actual festivalnights 22.-23.11. This year we have 2 stages in Nosturi!!

The line-up will be totally massive combination of international names from the darker genres of electronic music. And when we say massive we mean MASSIVE!! More artists, more DJ:s, more visuals, MORE BOOM!! MORE EVERYTHING!! BIGGER EVERYTHING!! TOTAL BOOM DOMINATION!! That is what Hellsinki industrial festival 2019 is about!!

K18

2+1 day (Including free entrance to the preclub) festival pass: 70 €

One day festival pass: 45 €

Line-up:
Blutengel (DE)
Zardonic (VE)
Centhron (DE)
Priest (SE)
Rabia Sorda (MX/DE)
Leaether Strip (DK)
CYGNOSIC (GR)
Suicidal Romance (EE)
EGGVN (MX)
Die Kur (GB)
Sekret Teknik (FI)
+ 4 more

Doors: TBA

BLUTENGEL

Talking about legendary bands and figures of the gothscene German dark pop-band Blutengel and singer Chris Pohl would likely be among the first to come to mind. Delivering deep, gothic tunes considering vampiremythology and death Blutengel has been on both our to-do and the audiences wish-list for years. We just never had a BOOM massive enough for their liveshow until now!! So Finally; Blutengel IS coming to play their first liveshow in Finland ever at Hellsinki Industrial Festival 2019!!

ZARDONIC

Zardonic, is an award-winning Venezuelan keyboardist, DJ, composer, producer and remixer primarily known for his heavy electronic dance music, dubbed as Venezuela's top DJ act and one of the Top 10 best DJ masks in the world, with releases peaking at #1 in Beatport's Drum & Bass releases of the week and Amazon's Hard Rock & Metal Bestsellers. Zardonic played previously on Club Infektio-event in FInland and is eager to return for more!!

CENTHRON

Viking harsh electro-band Centhron hails from Bremen, Germany. And one seriously brutal, yet highly controlled audiostorm of THE BOOM this techno-oriented doomsday-machine truly delivers.
But WTF? Despite being active since 2001 and one of the keyfigures of the central European scene Centhron has never set foot on Finnish soil. This is a wrongdoing strong enough to be considered blasphemy and will be corrected in november 2019!!.

PRIEST

The Swedes are killers on techno oriented dancie poppie Eurovision sound, no argument about that. But hey, let’s do it with a bit of a darker twist. How about melancholic synthwave considering hellish pits and dark depths of the human mind presented by a religious figure wearing a spiked SM-leathermask and two birds? Let’s do it with some ex-Ghost members, shall we, and they will nail it for sure. What could possibly go wrong?
Seriously, Priest’s hypnotic debut album “New flesh” is a hell of a strong entry and from what we’ve heard, we are truly eager to see the show on stage. In addition to being the first show in Finland, it is also a 2019 exclusive.

RABIA SORDA

Rabia Sorda is a Mexican-German band created in 2003 by Erk Aicrag known of Hocico to unleash his inner voices. Rabia Sorda music is an energetic experience, it is all about transforming, destroying and recreating the world around. The band is formed by Erk Aicrag on lead vocals, Marcus Engel on Guitars and Maxx on Drums, They Three together join in to burst the sonic experience beyond the barrier of sound itself .

LEAETHER STRIP

LEAETHER STRIP is the solo-project of the legendary Danish electronic industrial artist Claus Larsen. First signed by the German Electro Label Zoth Ommog in 1989, LEAETHER STRIP quickly built a buzz as one of the most exciting emerging acts in Europe in the early 90's. Leæther Strip has been and still is a big inspiration to many of todays younger acts and is still one of the most productive and most busy live acts in the scene. Leæther Strip concerts are very uptempo and energetic, and he plays lots of his classic hits like "Strap me down", "Dont tame your soul" and so many more.
First release 1989. "Japanese Bodies", and over 30 + albums has been released since then. Latest album is the 2018 album "World Molæster".

CYGNOSIC

This Athens-based, one man band of Georg Psaroudakis was originally formed late in 2006. Electronic sounds fuelled from a vast range of influences and filtered through an extremely individual touch. A passionate and energetic musical attack functioning in multiple levels ushered by harsh and distorted verbal proclamations with a very conscious view of the world and the human psyche.
Since its first appearance to present day, the band counts a lot of official releases, has involved in a huge number of remixes, and shared the stage many times with other great and well-established bands around the world.

SUICIDAL ROMANCE
EGGVN
DIE KUR
SEKRET TEKNIK

Thu 28.11.2019
19:00
, S/K18, 22,50 / 25 €

Duncan Laurence (NL)

EUROVIISUVOITTAJA DUNCAN LAURENCE ESIINTYY SUOMESSA SYKSYLLÄ
To 28.11.2019 Helsinki, Nosturi

Hollantilainen Duncan Laurence konsertoi Helsingissä syksyllä. Euroviisuvoittonsa myötä suursuosioon noussut artisti esiintyy Nosturissa torstaina 28. marraskuuta. Tapahtuman liput tulevat myyntiin keskiviikkona 5. kesäkuuta Ticketmasterissa.

Spijkenissessä syntynyt Duncan Laurence nousi hollantilaiselle yleisön tietoisuuteen jo vuonna 2014, kun hän osallistui The Voice Of Hollandin semifinaaleihin. Koko maailmalle Laurence tuli tutuksi keväällä 2019 hänen voitettuaan Euroviisut "Arcade"-kappaleellaan. Rakkaudesta ja läheisen menetyksestä kertova balladi singahti suoraan listaykköseksi lukuisissa Euroopan maissa. Sittemmin tuplaplatinaa myynyttä kappaletta on toistettu Spotifyssä jo huimat 38 miljoonaa kertaa. Joel Sjöön, Wouter Hardyn ja Will Knoxin kanssa sävelletty "Arcade" on 25-vuotiaan Laurencen ensimmäinen omalla nimellä julkaistu kappale. Laurencen aiempiin sävellyksiin lukeutuu muun muassa "Closer"-hittikappale, jonka artisti sävelsi K-pop -yhtye TVXQ:lle.

Ahkerasti ensimmäistä soololevyään työstävä Duncan Laurence kiertää syksyn aikana kattavasti ympäri Eurooppaa. Jo lukuisia loppuunmyytyjä konsertteja kattavaa kiertuetta ennen Laurence esiintyy arvostetulla hollantilaisella Pinkpop-festivaalilla. Kiertueen jälkeen maaliskuussa 2020 artisti konsertoi myös maineikkaalla Ziggo Dome -areenalla Amsterdamissa.

LIPUT:
Myyntiin ke 5.6. klo 9:00
- ennakkoon Ticketmasterista alk. 22,50 EUR
- ovelta 25 EUR

Keikka on ikärajaton, salissa myös K18-anniskelualueet.

Konsertin aikataulu julkaistaan myöhemmin.

www.duncanlaurence.nl
www.fullsteam.fi
www.elmu.fi

Nosturin ovella peritään 3 € eteispalvelumaksu, jonka voi ostaa myös jo ennakkoon Ticketmasterin lisäpalveluista.

×
Fri 20.12.2019
19:00
, S/K18, 31 / 37 €

POETS OF THE FALL

Yksi Suomen menestyneimmistä rock-yhtyeistä Poets of the Fall liittyy mukaan Nosturin viimeisten hetkien
konserttisarjaan! Nosturi lopettaa toimintansa 31.12.2019.

Lipunmyynti alkaa ke 22.05. klo 09:00 Ticketmasterissa: https://www.ticketmaster.fi/event/259015

Ennakkoliput 31 € (sis käsittelykulut)
Ovelta mikäli jäljellä 37 €

+ Nosturin eteispalvelumaksu 3 €

Sallittu / K18 anniskelualueet

Ovet klo 19:00.

Alusta asti toimintaansa pitkälti itse ohjaillut Poets of the Fall on myynyt yksinomaan Suomessa yli 100 000 levyä ja pokannut neljä kulta- ja kaksi platinalevyä. Näyttävistä videoistaan tunnettu yhtye on saavuttanut faneja myös kansainvälisiltä markkinoilta.

Tsekkaa yhtyeen uunituore musiikkivideo (9.5.2019) "The Sweet Escape" kappaleesta, uusimmalta Ultraviolet -albumilta:
https://www.youtube.com/watch?v=_RHap8fvka8

×

Pages

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

SEURAA NOSTURIA

TILAA UUTISKIRJE