INFOA

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

 

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

        

TILAA UUTISKIRJE

SEURAA NOSTURIA

KATTO AUKI (Matti Johannes Koivu, LEO)
02.08.2017 - 19:00
,
K18
,
11,00/12,00 €

Laulaja/lauluntekijä Matti Johannes Koivu Katto Auki - klubilla

Matti Johannes Koivu kuuluu jo vankasti maamme vahvimpien laulaja-lauluntekijöiden riviin. 17. helmikuuta 2017 julkaistiin hänen seitsemäs sooloalbuminsa, Lähtölauluja. Albumilta on aiemmin lohkaistu jo kaksi singleä: kappaleet Siinä on rakkautesi ja Kuulen kesän nukkuvan osoittavat, kuinka Matti Johannes Koivu on jälleen persoonallisen sielukkaan ilmaisunsa ytimessä. Hänet tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin. Voit kuunnella kappaleet esimerkiksi Spotifysta. Kolmas single-lohkaisu, Ruutuhyppelyä, ilmestyi helmikuussa 2017.

Koivu on julkaissut kuuden soololevyn lisäksi lastenmusiikkilevyn ja neljä albumia Ultramariini-yhtyeen jäsenenä. Hän on myös kierrellyt esiintymässä Egotripistä tunnetun Knipin kanssa. Suuren yleisön tietoon Koivu tuli alunperin cover-versioista, joita hän teki Irwin Goodmanin esittämistä kappaleista.

Oman tuotantonsa lisäksi Koivu on kirjoittanut lauluja ja tekstejä myös muille artisteille, muun muassa Vesa-Matti Loirille ja Lassi Valtoselle. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti, ja onkin tehnyt satoja keikkoja ympäri Suomea yksin ja yhtyeensä kanssa. Koivu on kierrellyt saaristossa, toimistoissa, ravintoloissa ja tuntureilla. "Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Laulujen täytyy toimia Hangosta Nuorgamiin, suurissa ja pienissä paikoissa. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön."

https://www.facebook.com/MattiJohannesKoivu/?fref=ts
https://open.spotify.com/artist/5lcnnSakS86zhwO8XTlsUd
-------------------------------------

UUSI ENNENNÄKEMÄTÖN KLUBI-KONSEPTI SUOMEEN - LIPUT NYT MYYNNISSÄ!

Helsinkiin syntyy uusi ennennäkemätön klubi-konsepti, kun Katto Auki –klubi aukaisee kirjaimellisesti kattonsa Nosturissa 7. kesäkuuta alkaen. Konsepti nähdään ensimmäistä kertaa ja vastaavaa ei ole missään muualla Suomessa.

Katto Auki koostuu kotimaan uusista huippulupauksista ja tämän hetken seuratuimmista kotimaisista artisteista Anna Puusta Ursus Factoryyn. Klubi-illat tarjoavat keikkaympäristöltään ainutlaatuisia ja tasokkaita keikkoja musiikillisesti kesäisellä linjalla.

Katto Auki on helposti lähestyttävä konsepti, jossa yhdistyvät keikkojen maanläheisyys, edulliset keikkahinnat, mannerhenkinen sijainti ja urbaanit safkat. Nosturi on paikkana ainoaa laatuaan, jollaista ei ole missään muualla Helsingissä. Puhumattakaan musiikki-klubin aukeavasta katosta.

KAIKKI LIPUT ENNAKKOON ALK . 11€ OSOITTEESTA:
http://www.ticketmaster.fi/artist/katto-auki-klubi-lippuja/984430?langua...

KATTO AUKI Nosturi AIKATAULUT:

Elmun Baarin terassilla DJ Nada & DJ Marc 18:00→
Keittiö aukeaa klo 17:00

Ovet klo 19
Support klo 20
Headliner klo 21

Konsertti-illoissa Helsingin urbaaneimmat safkat tarjoaa Elmun Baari!

INFO

ETEISPALVELUMAKSU 3,00€
(Pssst! Ei peritä ELMU ry:n jäseniltä)

 

LIPUT ENNAKKOON:

LÖYDÄ MEIDÄT:

        

SEURAA NOSTURIA

TILAA UUTISKIRJE